Eletään vuoden 2000 alkupuolta. Sillon 8 vuotias Mäkistaattori ostaa itselleen ensimmäisen mopon, -82 Z50J Monkelin hintaan 1000mk. Koneremontin vaatinut Manki oli silloin kova sana nuorelle miehelle, Dellorto 14.9 SHA kaasarin kanssa söi tulppia kuin jänis porkkanoita. Euroaikaan siirryttäessä ostin sitten ihan uuden Keihinin 9 millisen ja sen jälkeen ongelmia ei enää ollut. Samoihin aikoihin naapurin kaveri osti myös puolitomaatti monkelin, johon tullaan tutustumaan vielä myöhemmin. Mopo oli omistuksessani vuoden 2006 syksyyn asti, jolloin orastavana Tunturistina myin sen eteenpäin, ihan liian halvalla. Tämän näköinen peli oli kyseessä:

Eli rupesin sitten tunturistiksi, ensin hankin pappatuna projektin (joka valmistui vasta viime keväänä) ja hieman myöhemmin -73 Sportin, jolla hoidin kouluajoni. Suzuki PV:kin oli omistuksessa pari viikkoa (nykyäänkin löytyy yksi projektina, siitä löytyy asiaa PV-Foorumin puolelta). Tallissa majailee Tunturien lisäksi -73 Honda CB125 K5, 2-pyttynen piikki, jonka hankin keväällä 2007 sekä Tunturi Tiger Aqua -88, jonka ostin puoli vahingossa vappuna 2011. Mutta takaisin aiheeseen Manki.
Alkuvuodesta 2011 sain hakea ilmaiseksi Jincheng JC70Y pikkukrossin, joka oli menossa romulavalle. Muuten täysin toimiva masiina, mutta vaihdelaatikossa oli jotain häikkää. Moottorin purkiminen osoitti, että 3 ja 4 vaihteen rattaat olivat selvänä ja kone jäi laatikoihin makaamaan. tilalle tuli 20€:llä ostettu lohkovikainen 110cc Lifan, johon oli runko hinkannut reiän. Metallipuolella opiskelevana asia ei ollut ongelma ja hitsailin sen kuntoon. Koneen jatkeeksi väänsin 110 Samurain käyrästä ja randomista kiinanihmeen vaimentimesta vapariputkiston ja vaihdoin takakumin, ketjut ja rattaat sekä takapyörän laakerit. Sovittelin myös Samurain sivukatteet ja laitoin DT125 Yammun takalokasuojan ja niin oli Mexico Mod. valmis. Tämän näköinen kampe siitä tuli:
(taustalla aiemmin mainitsemani kuvanottohetkellä juuri valmistunut Tiger ja -91 Golfini)Laitteella pärrättiin tämänvuoden heinäkuuhun asti, jolloin meikäläinen astui asepalvelukseen Kainuun Prikaatiin. Samoihin aikoihin alkoi pyöriä ajatus, että laitteen voisi vaihtaa taas Monkeyhin, oli se sitten aito taikka kinkki. Pari viikkoa sitten isäni soitti ja kysyi, että olisiko Jinkku kaupan, vaihdossa saisit aidon Monkeyn ja vielä välirahaa! No kaupat oli samantien selvät, monkeystä ei ollut sen kummemmin tietoa, muutakuin että ajokunnossa se ei ole. Kun kuulin että kenelle Jinkku menee, pieni aavistus alkoi tulla, mikä sieltä oli tulossa vaihdossa. Ja kyllä, se oli aiemmin mainitsemani naapurin pojan Monkey, joka oli kiertänyt useammalla omistajalla viimeisten vuosien aikana. Osiltaan melko täydellisessä Monkeyssä on vauhtipyörän kiilaura kampiakselista levinnyt todella pahasti ja kierrekin on hakattu solmuun. Nokkaketju on pahasti venynyt ja öljypumpun käyttöratas on sileä. Onneksi nyrkissa pyörii se Jinkun 70 kuutoinen 4-lovinen puoliautomaattimylly, josta saan ehjät osat, myös sen sylinterin ja kannen. Tämän näköinen se mopotin on tällähetkellä:

Mitä sille aiotaan tehdä?
-Koneremontti, yläkerraksi se 72cc pytty ja sille kansi
-Maalaus, väritykseksi kaavalin jotain tällaista: http://www.tradebikesuk.co.uk/content/i ... 14680a.jpg paitsi hopeanvärisillä vanteilla ja tankintarroiksi näitä: http://www.moposoppi.fi/images/monkeytmerkit15e_big.jpg
-Penkki vaihtuu ajomukavuus syistä tällaiseen: http://www.wandamotor.fi/product_info.p ... ts_id=3343 (en myy kuitenkaan pikkupenkkiä pois!)
- Polkimet, vaijerit, toinen sarvi, takavalo, sammutinkatkaisija yms. tilpehööri uusitaan
- Katsastus (mopo ei ole ikinä ollut nykyaikaisissa kilvissä, joten melko nätti homma.)
Projekti saattaa kestää melko kauan, kuten sanoin, suoritan parhaillaan 362vrk asepalvelusta, joten projekti etenee (jos etenee) lähinnä viikonloppulomilla. Tarkoitus olisi saada ensi kesäksi ajoon.
Tulipa melkoisen pitkä aloitusviesti, mutta tuskin se ketään haitannee. Kommentoida saa ja parannusehdotuksia esittää. Näillä eväillä lähdetään kohti aloituspistettä!











